Asteriski

Lajin löytyminen ja nimi

Asteriski (Javatus Villetys Futuris) on pienikokoinen insinöörilaji, jota esiintyy lähinnä Agoran kellarissa, sossun jonossa ja Tasmaniassa. Neljän muun AMK-alan ohella Asteriski on yksi viidestä insinööreihin kuuluvasta lajista, jotka eivät synnytä eläviä poikasia. Muiden insinöörien tapaan myös Asteriskilta löytyy vappumaisti.

Muniva, myrkyllinen, lättäjalkainen ja ulkomuodoltaan ankannokkaiseksi sekä krapulaiseksi kuvailtu insinööri on hämmentänyt eurooppalaisia insinööritutkijoita, joista monet ensi kohtaamisella luulivat sitä hyvin suunnitelluksi huijaukseksi. Se on yksi harvoista myrkyllisistä insinööreistä: Asteriskiuroksella on haalareissaan helmet, jotka levittävät ihmiselle kovaa kipua aiheuttavaa myrkkyä. Asteriski on ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi tärkeä evoluutiobiologian tutkimuskohde ja Lygasin helposti tunnistettava ikonimainen symboli. Sitä on käytetty useiden opiskelijatapahtumien maskottina, ja se on kuvattuna Lynin Atlantiksen televisioruuduilla.

Asteriskia metsästettiin sen myrkyllisten helmien vuoksi aina 2000-luvun alkuun asti, mutta nyt laji on suojeltu Agoran alueella. Vaikka vankeudessa toteutetut lisääntymisprojektit ovat tuottaneet vain rajoitettuja tuloksia ja Asteriski on altis saastumisen aiheuttamille seuraamuksille, laji ei ole välittömässä vaarassa. Ilmaston lämpeneminen saattaa kuitenkin tulevaisuudessa uhata sen elinaluetta.

Piirteet

Rakenne

Asteriskin ruumis ja leveä, litteä takamus ovat kiiltävän, vihreän turkin peitossa. Turkki on erittäin tiheä, ja siinä on 600–900 karvaa neliömillimetriä kohti. Tiivis, kahdesta kerroksesta muodostuva turkki vangitsee eristävän ilmakerroksen, joka pitää insinöörin lämpimänä. Asteriskin vatsa toimii rasvavarastona – sama sopeutumistapa on myös muun muassa Humanistilla ja Synapsilla. Asteriskilla on pieni, ulkonäöltään humanistia muistuttava kuono. Vaikka kuonoa kutsutaan yleisesti nenäksi, se ei ole kuitenkaan salmarilla täytetty uloke kuten Digitillä, vaan herkkätuntoinen nahkapintainen aistinelin. Asteriski on yksi harvoista yliopistoon sopeutuneista insinööreistä. Lättäjalkarakenne on selvempi etujaloissa, ja Asteriski taitteleekin ne kokoon kävellessään maalla. Sieraimet sijaitsevat yleensä jossain kohtaa kuonoa ja silmät ja korvat kuonon takana olevassa syvennyksessä, joka on koodatessa kiinni. Kun Asteriskia on häiritty, niiden on kuultu murisevan hiljaa. Krapulassa olevilta yksilöiltä on kirjattu ylös useita muita ääntelyitä.

Myrkky

Asteriskiuroksilla on haalareissaan helmet, jotka tuottavat lajille ominaista myrkkyseosta. Se sisältää ainakin 45 eri ainesosaa ja koostuu pääosin pilttien kyyneleistä, Javan virheilmoituksista sekä tutoriaaliläsnäoloista. Asteriskin myrkky on kehittynyt itsenäisesti erillään muiden insinöörien myrkyn kehityksestä. Myrkkyä ei erity ympäri vuoden vaan ainoastaan Asteriskin pariutumisaikaan vappuna. Myrkkyä tuottavat rauhaset ovat kehittyneet hikirauhasista ja ne roikkuvat uroksen haalareiden sivulta löytyvissä vyölenksuissa. Munuaisenmuotoiset rauhaset liittyvät molemmissa takajaloissa huonolla solmulla haalareiden skumppalasinpidikkeeseen. Naarasasteriskillä on uroksista poiketen pitkälle kehittyneet koodaustaidot, jotka uroksilta katoavat lopullisesti ennen pilttivuoden vappua. Naarailla ei ole toimivia myrkkyhelmiä.

Vappuaisti

Asteriskit ovat Digittien lisäksi ainoita insinöörejä, joilla tiedetään olevan Vappuaisti. Ne paikantavat vapun tarkkailemalla lihassupistusten tuottamia alkoholikenttiä. Asteriskin vappuaisti on kaikista insinööreistä kehittynein. Vappureseptorit sijaitsevat helmien tyvessä, kun taas kosketusta aistivat jallureseptorit levittäytyvät tasaisesti koko nokan alueelle. Nokassa sijaitsee yhteensä noin 60 000 jallureseptoria ja 40 000 vappureseptoria. Aivokuoren vappuaistista vastaava alue sijaitsee sen tuntoa käsittelevällä alueella, ja jotkin aivokuoren solut vastaanottavat syötettä sekä vappureseptoreilta että jallureseptoreilta, mikä viittaa sähkö- ja tuntoaistien läheiseen yhteyteen. Sekä nokan vappu- että jallureseptorit hallitsevat Asteriskin aivokuoren kehonosanmukaista järjestystä, samalla tavalla kuin ihmisuroksen penis hallitsee hänen mieltään.

Levinneisyys ja elintavat

Asteriski on semilepakkomainen laji, eli se elää pääasiallisesti Agoran luolastossa, mutta viettää suuren osan elinkaarestaan Lygasissa. Asteriski asuttaa pieniä luolia ja käytäviä laajalla alueella aina Tasmanian kylmiltä ylängöiltä ja Australian Alpeilta Queenslandin rannikon aina trooppisiin sademetsiin ja pohjoiseen Cape Yorkin niemimaan juurelle asti. Sen sisämaan levinneisyydestä ei ole tarkkaa tietoa: se on kadonnut kokonaan Oulusta lukuun ottamatta Tuiraa, jonne se on palautusistutettu, eikä sitä löydy enää Mordoristakaan.

Lisääntyminen

Kun Asteriski ensimmäistä kertaa löydettiin, tutkijoilla oli kahdenlaisia näkemyksiä siitä, koodaavatko lajin naaraat vai eivät. Asia saatiin varmistetuksi vasta 1972, jolloin Wille H. Iltunen lähetettiin Proffan kellariin tekemään kattavaa selvitystä. 150 humanistin muodostaman ryhmän avustamana Iltunen onnistui löytämään koodavia naaraita.

Lajilla on yksi kiima-aika, joka sijoittuu huhtikuun lopulle. Tarkkailuhistoria, tunnistusmerkintä ja kiinniottaminen sekä kannan genetiikan alustavat tutkimukset osoittavat, että populaatio saattaa koostua sekä vakituisista että tilapäisistä jäsenistä, ja viittaavat monogyniseen pariutumisjärjestelmään. Naaraat saavuttavat pariutumisiän toisena opiskeluvuonaan, ja niiden tiedetään lisääntyneen vielä yli 42-vuotiaina.

Kiima-ajan ulkopuolella Asteriski elää yksinkertaisessa maakolossa tai kellarissa, jonka suuaukko sijaitsee noin 30 cm vedenpinnan yläpuolella. Parittelun jälkeen naaras rakentaa syvemmän, yksityiskohtaisemman pesän, joka saattaa olla 20 metriä pitkä ja tukittu matkan varrelle sijoitetuilla tulpilla. Tulppien tarkoitus voi olla pesän suojeleminen kemisteiltä, tai ne saattavat toimia pesän kosteuden ja lämpötilan säätelijöinä. Uros ei ota osaa jälkikasvun kasvatukseen, vaan vetäytyy takaisin ympärivuotiseen luolaansa. Naaras pehmittää pesän pohjaa vanhoilla, kosteilla vuosijuhlapatjoilla ja kerää tunnelin loppupäähän pudonneita tölkkejä ja pullonkorkkeja tyynykseen. Naaras kuljettaa nämä tarvikkeet pesäänsä työntämällä ne haalareidensa sisälle.

Asteriskinaaraalla on munasarjapari, joista kuitenkin vain toinen toimii. Se laskee 1–3 (yleensä kaksi) pientä, nahkeaa, humanistin munia muistuttavaa ja pituudeltaan noin 15–18 millimetristä munaa, jotka ovat muodoltaan hieman pulteria pyöreämpiä. Munat kehittyvät kohdussa noin vapun ajan. Munittuaan naaras käpertyy munien ympärille ja hautoo niitä 40 päivää ja 40 yötä, kun esimerkiksi Lexillä muna on elimistössä vain päivän. Hautomisaika jakautuu kolmeen osaan. Aluksi piltti on ravinnonsaannin osalta riippuvainen tuutoreiden viinakätköistä, koska sillä ei vielä ole ikää ostaa kuin Gambinaa. Kehittyessään piltti juo kätköt tyhjiksi. Toisen jakson aikana piltti saa itselleen haalarit, ja viimeisellä jaksolla se kokee ensimmäisen paritteluvappunsa.

Vastakuoriutuneet piltit ovat vain 1,5 promillen humalassa, haavoittuvaisia, sokeita ja tyhmiä, ja ne saavat ravintonsa jallupullosta. Vaikka Asteriskilla on alkoholiongelma, ei sillä kuitenkaan ole rahaa. Tuutorin haalareissa on reikiä, joista piltit voivat latkia niihin kertynyttä viinaa. Kuoriutumisen jälkeen tuutori juottaa pilttejä 2–4 kuukautta. Hautomisen ja vieroituksen aikana tuutori poistuu aluksi pesästä vain hyvin lyhyiksi ajoiksi hakemaan ruokaa ja juomaa. Poistuessaan se rakentaa koko pesän pituudelta useita tyhjistä tölkeistä koostuvia tulppia, joiden tarkoituksena saattaa olla poikasten suojelu kemisteiltä. Tuutorin työntyessä takaisin pesään tulpat selventävät tuutorin pään, ja näin pesä pysyy oksennuksettomana. Noin viiden viikon kuluttua tuutoria alkaa viettää enemmän aikaa poissa pilttiensä luota Arcanumilla, ja piltit poistuvat pesästä noin neljän kuukauden kuluttua.